
Kaikkien naisten tapahtuma Likkojen Lenkki
Likkojen Lenkki haluaa tavoittaa kaikki naiset kehittämällä tapahtumien saavutettavuutta. Kehitystyötä on tehty jo vuodesta 2008 lähtien. Tavoitteemme on, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä pois tapahtumasta järjestelyjen tai avustajan puutteen vuoksi.
Vuonna 2011 Likkojen Lenkki järjestettiin ensimmäistä kertaa kolmessa kaupungissa: Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Tapahtumien lyhyille reiteille osallistui yli 1000 eri tavoin liikkuvaa naista.
Kaikki mukaan!
Järjestelyissä on huomioitu ihmiset, jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi liikkumisessa. Olemme parantaneet rakennetun ympäristön esteettömyyttä ja kommunikaation ulottuvuuksia. Alueelle on rakennettu ramppeja ja tapahtumassa voivat asioida helposti mm. viittomakieliset osallistujat. Avustajat pääsevät mukaan maksutta.
Lenkkivaihtoehtoja on kaikissa kaupungeissa kaksi; noin 7,5 km ja noin 2,5 km, joista jokainen voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon. Lyhyellä reitillä on tapahtumajärjestäjän toimesta joukko yleisavustajia vastaamassa lenkin turvallisuudesta ja antamassa apua tarvitseville!
Järjestelyjen toteuttamisessa kaikille soveltuvaksi on tänäkin vuonna tärkeää yhteistyö mm. OmaPolku ry:n, Jyväskylän kaupungin erityisliikunnan ja Oulun Invalidien Yhdistyksen kanssa.
Likkojen Lenkin esteettömyys pähkinänkuoressa kaikissa kaupungeissa:
- esteettömät maksuttomat pysäköintipaikat
- esteettömät wc:t
- esteetön katsomoalue
- huolto/taukoteltta tapahtumakentällä (levähtämiseen ja akkujen lataamiseen)
- info-pisteessä tapahtuman aikataulu pistekirjoituksella ja isokirjaimin
- viittomakielinen palvelu (info-piste, esteetön ruokalinjasto, reitin taukopiste)
- info-pisteen jalkautuminen tapahtumakentälle
- juonnot tulkataan viittomakielelle
- konsertit esitetään viittomakielellä
- avustajat mukaan maksutta
- kevyempi reittivaihtoehto ja ja reitin varrella levähdyspaikkoja
- lyhyen reitin taukopisteellä esteetön wc
- yleisavustajia lyhyen reitin varrella tapahtumajärjestäjän puolesta
- verkkosivuilla osallistumisohjeet word-tiedostoina ja viittomakielellä
- reittikuvaukset jokaisen kaupungin "saavutettava lenkki"- osiossa
Liikkumisen apuvälineet
Toimintavälineitä ja liikunnan apuvälineitä voit vuokrata mm. Malikkeen ja SOLIA:n vuokraamoista. Tietoa välineistä ja linkin varauskalentereihin löydät osoitteesta www.välineet.fi. Sivuston kautta voit myös lähettää välineen varauspyynnön.
Lisätietoja ja ohjausta liikkumisen apu- ja toimintavälineistä: Malike puh. 0206 90 282 ja SOLIA puh. 045 677 0516.
Jyväskylässä voit kääntyä kaupungin liikuntapalvelujen puoleen puhelimitse 050 358 1409 tai sähköpostitse tuula.henttu(at)jkl.fi.
Ilmoittaudutko mukaan avustajasi kanssa?
Mikäli osallistut avustajasi kanssa ilmoittaudu sähköpostiin esteeton(at)likkojenlenkki.fi. Ilmoita sähköpostissa nimesi, T-paidan koko, osoitteesi, avustajasi nimi ja T-paidan koko. Muistathan myös kertoa mihin kaupunkiin ilmoittaudut. Avustajat pääsevät mukaan maksutta, saaden Lenkkipaidan ja lenkkieväät! Ethän unohda osoitettasi, sillä lähetämme sinulle laskun postitse.
Lisätietoja:
Likkojen Lenkki
Kirsi Mustalahti, 050 3661264
kirsi.mustalahti(at)likkojenlenkki.fi
Katso tunnelmia Tampereen Likkojen Lenkin lyhyeltä reitiltä 2011
Jaa Facebookissa

























